sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Terveisiä Suomen sosiaalifoorumista

Viikonloppuna kävin Helsingissä osallistumassa Suomen sosiaalifoorumiin. Lauantaina Kommunistinen nuorisoliitto, KomNL järjesti siellä kaksi eteenpäin suuntautunutta keskustelua.
Ensimmäisessä nuorisoliiton kuubalainen vieras Lizette Gonzales Garcia kertoi maansa ponnistelusta ekologisen, kestävän kehityksen mukaisen yhteiskunnan luomiseksi.

Ilmastonmuutoksen torjumiseksi Kuuba aloitti jo 70-luvulla siirtymisen uusiutuvan energian käyttöön. NL:n katoaminen kartalta 90-luvun alussa sulki öljyhanat sillä suunnalla ja uusiutuvista energiamuodoista ja energian säästöstä tuli yhä tärkeämpiä. Tuloksena on yksi maailman pienimmistä ekologisista jalanjäljistä. YK:n Inhimillisen kehityksen indeksillä ja ekologisella jalanjäljellä mitattuna Kuuba on pystynyt ratkaisemaan molemmat haasteet.
Keskustelussa kävi ilmi, että globaalin ilmastonmuutoksen torjumiseksi on olemassa sekä varat että teknologia. Sadan rikkaimman ihmisen tuloilla voidaan poistaa köyhyys maailmasta neljä kertaa. Puuttuu vain poliittista tahtoa.

Toisessa nuorten järjestämässä keskustelussa kyseltiin kenellä on rahat ja päätösvalta taloudessa. Toimittaja, kansalaisaktiivi ja vas.liiton valtuuston jäsen toimittaja Antti Ronkainen vitsaili, ettei ainakaan meillä. Hän kuvasi kuinka Kyproksen parlamentti, ensimmäisenä EU-maan parlamenttina, kieltäytyi hyväksymästä "troikan" ajamaa talouden "sopeutusohjelmaa". Silloin Euroopan keskuspankki (EKP) pakotti Kyproksen johdon alistumaan uhkaamalla sulkea lainahanat kokonaan. Kyproksen kohdalla tehtiin ensimmäisen kerran EU-alueella myös, että yli 100 000 euron talletuksia leikattiin. Siinä varastettiin säästäjien, eläkerahastojen ja yritysten rahoja pankkien tukeen.

Ronkaisen mukaan nyt on paljastunut, että budjettikurin perustana EU:ssa käytetyt kolmen prosentin alijäämän raja ja 60 prosentin velkaantumiskatto suhteessa bruttokansantuotteeseen ovat täysin hatusta vedettyjä lukuja. Niillä ei ole mitään tieteelliseen tutkimukseen perustuvaa pohjaa. Kuitenkin niiden perusteella talouskomissaari Olli Rehn ja meidän Kataisemme ja koko EU-eliitti ovat vaatineet julkisen talouden leikkaamista ja yksityistämistä.
EU:n kriisiä voitaisiin lähteä ratkaisemaan yhdessä yössä siirtymällä EKP:n suoraan rahoitukseen jäsenmaille. Näin valtiot vapautettaisiin markkinoiden vallasta. Valtava pankkien synnyttämä velkakupla pitäisi siivota yksityiskohtaisesti, siihen menee vuosia. Taaskin puuttuu vain poliittista tahtoa.

Itse näen kyllä pieniä kevään merkkejä Suomessa pitkään jatkuneen hyytävän ilmapiirin jälkeen. Kehysriihen ympärillä käyty keskustelu osoittaa, ettei kaikki mene enää äänettömästi läpi. Rikkaille annetut uudet verohelpotukset ovat loukanneet ihmisten oikeudenmukaisuuden tunnetta hyvin laajasti. Kriittistä keskustelua on jatkettava niin netissä kuin turuilla ja toreilla. Vappu antaa siihen oivallisen tilaisuuden työväen kansainvälisenä mielenosoituspäivänä. Uutiset kertovat myös voimistuvasta ay-aktiivien ruohonjuuritason liikkeestä leikkauspolitiikkaa vastaan Britanniassa. Kaikkien kriisimaiden työläiset ja muut vähävaraiset ihmiset tarvitsevat meidän solidaarisuutemme. Meillä on yhteinen vastustaja, EU-eliitin ja finanssipääoman liitto.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti