maanantai 8. lokakuuta 2012

Juuan nokka nousuun

-->
Alla on tiivis Juuan vaaliohjelmamme . Jo sen pohjalta mielestäni voi hyvin ideoida, kuinka Juuan nokka saadaan nousuun. Ja kun kunnan johto lähtisi aktiivisesti ja mahdollisimman avoimesti hakemaan kaikkien kuntalaisten ideoita, niin tulos olisi vielä parempi.
Niiden toteuttamisessa ratkaisevaa on kuntalaisten oma aktiivisuus. Ei kannata jäädä odottelemaan  tapahtuuko mitään.

TEKOJA LÄHIPALVELUJEN PUOLESTA: Äänestä vastalause leikkauspolitiikalle
Maassamme käytetään terveydenhuoltoon rahaa vähemmän kuin rikkaissa länsimaissa keskimäärin. Silti hallitus karsii näitäkin menoja, mikä johtaa terveyserojen kasvuun.
Juuan väestö on ikääntynyttä, joten hyvälle perusterveydenhuollolle on suuri tarve. Sen kunnollinen järjestäminen tietää säästöä erikoissairaanhoidossa.
- Juuan terveyskeskuksen palvelujen ulkoistamisesta on luovuttava.
- Terveyskeskusmaksu on poistettava.
- Hoitotakuu on saatava toimimaan kaikissa terveyspalveluissa.
- Erikoissairaanhoito on siirrettävä vaaleilla valittavalle maakuntavaltuustolle, sitä ei saa alistaa yksityisille markkinoille.
Vanhuspalvelut kuntoon
Yhä useammat vanhukset on jätetty Suomessa omaisten avun varaan tai yksin, jopa suorastaan heitteille.
Vanhusten osuus Juuan väestöstä on Pohjois-Karjalan korkeimpia, hyvien vanhuspalvelujen järjestäminen on tärkeää. Vanhusten on saatava tarpeellinen hoito omassa kunnassa.
- Tarvitaan lisää kotiavustajia ja omaishoitajien tukea on lisättävä.
- Vanhuksia ei saa rahastaa tehostetussa palveluasumisessa ja eriarvoistaa palveluseteleillä.
- Myös vammaisten oikeus hyvään hoitoon on taattava.
- Kunnan on rakennettava vanhainkoti Juukaan.
Lasten ja nuorten hyvinvointi turvattava
Lapsiköyhyys, nuorten mielenterveysongelmat, huostaanotot ja perheiden muut ongelmat ovat lisääntyneet yhtä jalkaa työttömyyden ja vanhempien uupumuksen kanssa. Lapsiperheet tarvitsevat lisää tukea, joka maksaa itse itsensä, kun huostaanotot vähenevät.
- On palautettava kotiapu lapsiperheille.
- Neuvolapalvelut ja kouluterveydenhoito on pantava kuntoon. Näin voidaan ongelmat ehkäistä ennakolta.
- Päivähoidon ryhmiä ei saa suurentaa
- On lopetettava sosiaalipalvelujen alibudjetointi.
Kunnan itsenäisyys on säilytettävä
Kokoomuksen johtama kuuden puolueen hallitus aikoo kävellä asukkaiden ja kuntien yli. Kuntauudistuksella aiotaan lopettaa suurin osa kunnista ja keskittää sosiaali- ja terveyspalvelut 25-37:lle ns. sote-alueelle.
Hallitus leikkaa kuluvalla vaalikaudella kuntien valtionapuja noin 4,5 miljardia euroa. Se merkitsee kunnallisten verojen ja maksujen korotuksia ja palvelujen leikkauksia. Korotukset kohdistuvat raskaimmin pienituloisiin.
SKP ei hyväksy kuntien valtionapujen leikkauksia eikä pienituloisten elinolojen heikentämistä. Leikkauksilla pyritään kuntien pakkoliitoksiin. Hallituksen ajamilla jättikunnilla ja sote-alueilla luodaan pohjaa palvelujen keskittämiselle ja yksityistämiselle.
SKP vastustaa kuntien pakkoliitoksia ja puolustaa asukkaiden oikeutta kunnalliseen itsehallintoon.
Kuntaan on perustettava laajapohjainen työryhmä kokoamaan ja jatkokehittelemään kaikkia ideoita kunnan elinkeinorakenteen monipuolistamiseksi. Erityisesti tarvitaan uusiutuvan energian ja biokaasun käytön, sekä erilaisten ympäristöystävällisten tekniikoiden innovaatioita ja kehittelyä. Kunnan on siirryttävä käyttämään tietotekniikassa avointa, ilmaista lähdekoodia kalliiden kaupallisten ohjelmistojen sijaan.
Hallituksen pakko- ja leikkauslinjalle on vaihtoehto:
Juuka säilytetään itsenäisenä. Tämä turvaa parhaiten asukkaiden vaikutusmahdollisuudet ja kunnallisen demokratian
On korotettava kuntien valtionapuja. Pääomatulojen kuntaverotus toisi kuntien kassaan 1,5 miljardia euroa lisää vuosittain. Näin voidaan asukkaiden lähipalvelut turvata.
SKP:n Juuan osasto












Ei kommentteja:

Lähetä kommentti